Kuulumisia

Rio toipui purrusta tassusta mainioisti, karvatkin ovat kasvaneet paikoilleen. Joulukuussa päästiin taas agiliitelemään, treeneissä käytiin, sekä yksissä möllikisoissa. Ne möllikisat meni vähän penkin alle, olin ihan älyttömän jännittynyt vielä radalle mentäessa, rada alku meni kyllä hyvin, mutta sitten siellä oli jäänyt yksi puomi maahan edellisen koirankon sen pudotettua, ja jouduttiin Rion kanssa palaamaan alkuun. Siitä ei enää toivuttu, vaan hyvä vire hävisi sen myötä, ja virheitä tuli. Ei mitään vakavia, mutta sellainen herkkyys oli hukassa meidän yhteistyöstä.
No, joulun jälkeen jatkuu treenit, nyt sitten ilman kouluttajaa. Mikä on kyllä iso harmi, tykkäsin kovasti tästä tämäsyksyisestä kouluttajasta. Lisäksi meidän koulutushalli on jaettu pressulla kahtia, eli mitään kunnon ratoja ei voida tehdä. Tää nyt ei Rion kanssa kauheasti haittaa, mutta säälin vähän niitä, jotka ovat lajissa pidemmällä ja joilla on menevät koirat. Mutta josko nyt sitten kevään aikana saatais ne kepit ja keinu kuntoon.
Joululomaa ollaan vietelty Raahessa vanhempieni luona. Tarkoitus oli kasata tuohon pihalle keppirivi ja treenailla niitä, mutta on ollut sen verran kylmä, etten ole viitsinyt. No tänään oli lauheampaa, mutta unohdin siinä sitten koko homman. Ehkä huomenna...

Uusivuosi tulee myös, ja se vähän huolettaa. Mulla on silloin menoa, joten Rio jää vanhempien luo hoitoon. Viime uutenavuotena Rio pelkäsi paukkuja, saa nähdä miten tänä vuonna. Rio on luonnetestattu laukausvarmaksi, eikä se pelkääkään laukauksia, mutta ääniarka se jossain määrin on. Pitää ohjeistaa vanhempia sitten vaan, etteivät vie Rioa ulos iltakuuden ja aamukahden välillä. Onneksi täällä päin ei enää ole kovin  paljon lapsiperheitä, niin ei noita raketteja paljoa pihoilta ammuskella.

Karvainen toipilas

Käytiin jokin aika sitten Jyväskylässä. En tiedä mitä sillä kaupungilla on meitä vastaan, mutta huonoja juttuja siellä välistä tapahtuu. Viime keväänä kun vierailtiin, niin Rio venäytti jalkansa jäällä. Tällä kertaa kohteena oli jälleen jalka, mutta nyt sitten se sai reikiä.

Lähdettiin metsälenkille ja seuraksi tulivat Masha ja Emma sekä Tiina ja Pessi. Remminlenkki metsään sujui kivasti, kolmikolla ei ollut mitään toisiaan vastaan. Kun sitten irti päästettiin, niin Pessi vähän uhoili Riolle,  mutta ajateltiin, että tämä on sitä normaalia nuoren uroksen uhoa, ja mitään ei tapahdu, kun vaan pysytään liikkeessä. Rio vastasi Pessin uhoiluihin rauhoittelemalla ja väistämällä. Vaan sitten kävi jotain, joka jälkeenpäin mietittyämme meni jotakuinkin niin, että Pessi lähti hätyyttämään Rioa, Rio yritti väistää, mutta joutui umpikujaan puskaan ja kaatui sinne, jolloin se joutui puolustamaan itseään. Asento oli sillä tavalla hankala, että Pessi sai hyvän otteen Rion vasemmasta etujalasta ja rouhaisi siihen sitten neljä reikää.

Eläinlääkäriin siitä sitten päätettiin mennä, ihan hyvä päätös, koska Pessin kulmurit olivat osuneet aika lähelle Rion niveltä. Eläinlääkäristä tultiin sitten ajellun koiven, antibioottien ja särkylääkkeiden kanssa, kaverilta lainasin vielä tötterön kaulaan. Rio on vähän ressukka ollut tötterönsä kanssa, törmäilee sinne tänne. Tänään uskallauduin ottamaan sen viimein pois, mutta hetihän se oli haavojansa nuolemassa. Saapa nähdä saako tötterönsä takaisin kaulaan. Kunnon lenkillekään ei ole raukka päässyt, kun ei sitä ole voinut irti pitää, heti on jalkaansa nuolemassa. Ja treenitkin on jääneet väliin. Katsotaan miten ensi perjantaina, ollaanko agilitykunnossa.



Tötteröpää

Näkisittepä vastapuolen!

Arvaapa minne voit sen kameran työntää!

Lenkkeilyä ja pentuhaaveilua

Viime aikoina ei olla käyty juurikaan treenimässä agia kahdestaan. Perjantaina oli taas treenit, mutta kouluttaja ei itse päässyt paikalle. Oli jättänyt kyllä ohjeet, joten tehtiin sitten pitkiä hyppysuoria, joiden päässä odotti palkka. Rio kyllä tiesi heti mistä hommassa oli kyse, näitä on tehty ennenkin. Pitäis kertailla ittekseen sitten lisää noita, niin ettei tarvis enää etukäteen käydä näyttämässä odottavaa herkkua. Muutenkin pitäis treenailla sitä sun tätä, kauheesti ois tekemistä, mut en koskaan päiväsaikaan saa lähettyä maneesille, ja illalla siellä sitten on treenejä. Laiska mikä laiska.

Sen sijaan viettelen aikaani koneella pentusivuilla surffaillen :) Ei ole tulossa pentua mulle, mutta saahan sitä haaveilla. Pitäisi ensin saada ainakin gradu valmiiksi eikä sitä opiskelijalla rahaakaan ole ihan hirmuisesti ympäriinsä jaettavaksi. Tätä toista koiraa on suunniteltu kyllä iät ja ajat, mutta saa nähdä tapahtuuko koskaan mitään, oon semmoinen hannari. Riokin tuli vähän vahingossa, olin Minnalla vaan tutustumasa rotuun, Minnalla ei itsellään ollut pentuja, mutta käytiin katsomassa Minnan kasvatin pentuja ja niillekin sanoin ei. Sitten lipsautin että haluaisin ehkä mieluummin aikuisen koira ja niin siinä sitten kävi että Rio tuli mulle. Aluksi koeajalle, koska se miellytti mun jahkailijaluonnettani, vaikka sisimmässäni tiesin alusta asti että oli se millainen koira tahansa, se tuli jäädäkseen.
 Tässä tilanteessa ei oikein ole siis pennunhankinta kovin ideaalia, mutta jos joku nyt mulle tois narttupennun (holsku tai aussie) tohon kotiovelle, niin vois olla ettei takaisin enää sais :D
Noh, syntyyhän niitä ihania pentuja myöhemminkin.

Rio kans ollaan käyty metsälenkeillä. Eilen kaveriksi tuli lyhytkarvanarttu Zusje. Juoksivat ja painivat keskenään, Rion holskuluonteen huomaa kyllä siitä, että painimaan se ryhtyy vain toisten holskujen kanssa. Kai ne sitten ymmärtävät toisiaan jotenkin erityisen hyvin siinä ärinän ja napsimisen keskellä, nätiksi ja lempeäksihän ei holskuleikkiä voi sanoa. Zusje on hurmaava holskuneiti, väritykseltään hyvin vaalea eli täysi vastakohta Rion kanssa. Harmi ettei kameraa tullut mukaan, pitää joskus toiste ottaa neidistä kuva. Zusjen emäntä opiskelee koirahierojaksi, toivottavasti pääsee joskun hieromaan Rionkin, vois tulla taas tarpeeseen kun viime kerrasta on jo vuosi.

mölliagiura korkattu

Tänään käytiin Rion kanssa mölliageilemassa, ensimmäistä kertaa kummallekin. Ajatus mölliagiin osallistumisesta syntyi ekoissa treeneissä, kun huomasin, että vaikka ympärillä oli vieraita koiria, joille piti päristä, niin radalla Rio keskittyy tekemiseen. Aiemmin mulla oli sellainen fiilis, ettei voida kisata ennen kuin Rion rähinät saadaan aisoihin. Nyt kuitenkin tuntui, että ollaan valmiita kokeilemaan. Kaverin otin kuitenkin matkaan varmistamaan ettei Rio takuulla pääse karkaamaan radalta kenenkään kimppuun, vaikka enemmänkin kaverin tehtävä oli kyllä olla estämässä ettei ohjaaja karkaa kisapaikalta jännityksen takia :D

Mua siis jännitti ja kovasti, koko viikon stressasin tätä. Toisaalta ajattelin, että parasta osallistua nyt, kun ei ole kovin isoja paineita onnistumisesta, silloin ei möhliminenkään niin haittaa.Mutta toisaalta mulla on sen verran kunnianhimoa ja onnistumisen paineita, etten aivan hälläväliä-asenteella osaa kisoihin mennä. Onneksi kisapaikalle saapuessa löysin hyvän tasapainon noiden kahden väliltä, jännitti silleen sopivasti, että tuli radalla keskityttyä, mutta ei ahdistanut radalle meno. Iso kiitos kyllä kuului kaverille, oli ihana kun sai jutella jonkun kanssa eikä tarvinnut miettiä yksinään omaa jännitystään. Onneksi agi on kuitenkin lajina silleen kiva, että kun sinne radalle mennään, siellä juostaan, eikä siinä vaiheessa ehdi enää omaa jännitystään miettiä.

Kisarata oli aika simppeli, vain yksi puolenvaihto. Juosta siellä kyllä sai, varsinkin Rion kaltaisen hitaan koiran kanssa ei tuollaisella radalla pärjätä ollenkaan nopeiden koirien kanssa. Puolenvaihtokohta oli kyllä hankala putkihulluille koirille, varsinkin mineissä tuli paljon vääriä ratoja, mutta makseissa ei tainnut tulla yhtään. Rata oli ehkä vähän liian simppeli meidän kannalta, treeneissä tehdään ihan erilaisia kuvioita, niin eihän me olla ollenkaan harjoiteltu tuollaista perusrataa. Niin ja sitten siellä oli komia loppusuora, jota me ei olla harjoiteltu aikoihin.

Siellä radalla oli kyllä kiva juosta, vitsit tuli hyvä mieli. Rio oli aivan loistava, se meni just sinne minne pitikin, ei ollenkaan nuivaillut hypyillä eikä pohtinut putkien suulla. Vauhti meillä oli just passeli, sain kyllä juosta lujaa, mutta toisaalta ei tullut ylettömän kiire missään vaiheessa, Rio pysyi koko ajan hanskassa. Paitsi sitten lopussa, juuri se loppusuora, siellä viimeisellä esteellä tuli virhe, kun mä jäin niin paljon Riosta jälkeen, ettei se enää osannut niin kaukaa ohjattuna sitä viimeistä hypätä. Tuloksena siis 5 virhepistettä.

Fiilis oli kuitenkin mahtava. Ei tuosta voinut muuta päätellä kuin että Rio tykkää agista, ja sehän se tärkeintä on. Se on hidas, se on kankea, mutta niin olen minäkin. Me ollaan kuitenkin edistytty aika paljonkin, vielä keväällä/alkukesästä ei olisi tullut mieleenkään mennä möllikisoihinkaan vähään aikaan. Joten voi olla että me edistytään jatkossakin, ehkä me joskus saadaan vähän vauhtia ja ketteryyttäkin. Tuntuu kyllä huimalta sekin, ettei tuolla radalla ollut kuin yksi kontaktieste (puomi) ja siltikään Rio ei hyytynyt putkien ja hyppyjen keskellä. On se niin hieno, siitä on tullut agikoira.

Nyt pitää kyllä treenata noita loppusuoria, sekä keinu, rengas ja pujottelu ratakuntoon. Sitten voidaan osallistua mölleissä muihinkin luokkiin ja ehkä joskus vielä virallisiinkin...:)

niitä näitä

Mitähän tänne kirjoittelisi tällä kertaa...

Perjantaina oli taas agilitytreenit. Tehtiin sellaista ympyränmuotoista, hypyistä koostuvaa rataa, joss keskellä oli kaksi suoraa putkea. Rataa piti kiertää kahdeksikkona, eli niin, että ensin mentiin yhdestä putkesta, sitten kaarros oikealle ja koira hyppää puoliympyrän esteet, sitten keskellä toiseen putkeen ja sitten kaarros vasemmalle ja taas puoliympyrän hypyt.

Ideana kai hienoimmillaan oli se, että sitä kahdeksikko olisi voinut kiertää loputtomiin, mutta meidän ryhmän koirakoilla kaikilla keskityttiin siihen vasemmalle käännökseen takaaleikkaamalla. Kouluttaja oli palkkaamassa siellä esteellä, sillä harjoituksella pyrittiin siihen, että koira ampaisee mahdollisimman nopeasti putken läpi ja pitkälle. Eli pois siitä tavasta (joka Riollakin on) että koira heti putken jälkeen kääntyy kohti ohjaajaa kysymään "minne sitten?". Sekin on asia mikä kuulemma pitää opettaa, mutta vasta sitten kun koiralle on ensin opetettu rykäisemään se putki vauhdilla läpi. Ihan järkevää sinänsä, sillä jos on jäänyt koiran jälkeen putkella (mikä on varsin yleistä, varsinkin jos putki on suora), niin aikaahan se vie, jos koira joutuu käymään mutkan ohjaajan jaloissa ennen seuraavalle esteelle menoa.

Riolla homma meni kivasti. Se oli Rio. Hidas hidas hidas. Olisi mieluummin jäänyt kiertämään sitä kehää ja hyppimään esteet. Mutta kyllä se putkistakin tykkää, nykyään, varsinkin kun ne ovat suoria. Mutta vähän haihattelijahan se on. Mamman pikku haaveilija. Se kesti kuitenkin yllättävän hyvin toistot, ei juuri ollenkaan näyttänyt nyrpeää naamaa hyppäämiselle tai lähtenyt nuuhkimaan maata. Taas tosin huomasin, että mun pitäisi pitää se suuni kiinni. Ei turhia löpisemisiä ja hihkumisia ja tsemppauksia kesken suorituksen, vain rauhalliset käskyt. Sillä tavoin Riollakin pysyy mieli kevyenä ja meno luistaa. Se vaan kun ohjaajaa jännittää niin pirusti, niin pitää sitte pölistä sitä jännitystään pois. Ja pitäis muistaa ottaa ne huippupalkat (=mitä vaan, kunhan on rasiassa) mukaan, sais sitten kunnolla palkattua.

Mutta se missä Rio ei ole haihattelija tai haaveilija ovat remmilenkit. Ei, ne ovat suoraa toimintaa. Käytiin eilen siskon kanssa kävelyllä ja otin Rion mukaan. Siskoa ilmeisesti vähän hävetti meidän seura :D Räyhräyh siellä ja henkikurkussavetoa täällä. Jippii. Mutta mua ei hävettäny, edes siskon fiilikset. Tällaista meillä, ei olla täydellisiä ei. Ihmisellä pitää olla tavoitteita, holskusta löytyy kyllä pieniä ja isompia projekteja joka lähtöön. Ei tarvi peukaloitaan pyöritellä.

pläähplääh

Meillä piti olla eilen agilitytreenit. No eipä ollut, kouluttaja ei päässyt paikalle. Oli kyllä jättänyt meille maneesille ohjeet treeneistä, vaan eipä meista koulutettavista kukaan ollut muistanut ottaa avainta mukaan. Ja tämä kaikki selvisi siis vasta siellä maneesilla. No, käytiin sitten parin ryhmämme airiksen kanssa vähän remmilenkillä. Toivottavasti nää airistytöt Rio jatkossa jättää välistä rähinäfiiliksessä.

Päätinpä tänään mennä maneesille sitten ittekseni treenaamaan (tai no Rion nyt otin mukaan :) ). Puolimatkassa (kuljetaan siis sinne kävellen, kun on sopivan alkulämmittelymatkan päässä) tajusin, että olin unohtanut jälleen sen avaimen. Eli taas tuli tehtyä vaan remmilenkki.

"Tylsääääää!"

Pari kertaa ollaan käyty tällä viikolla kunnon metsälenkillä läheisen hiihtomajan luona. Kyllä auto on niin hieno asia, kun voi vaan ajaa metsään ja päästää koiran suorilta irti. Toisella kerralla mukana oli Haru-holsku. Mua vähän jännitti, kun Rio ja Haru eivät ole nähneet toisiaan puoleen vuoteen ja taukoaikana Harusta on kasvanu melkein puolitoistavuotias holskuherra. Mietin, että vieläkö Harulle sopii Rion alamaisuuteen taipuminen, vai alkaako poikien egot jo kolahdella. Turhaan huolehdin, ihan hyvin meni lenkki. Vähän alussa oli pojilla virtaa ja miehisyydet törmäili, mutta lopulta Rio pääsi opastamaan astutushommia (ilmeisesti ensin oppilaan on tutustuttava nartun rooliin) ja Haru nuolemaan Rion herkullisia suupieliä. Ja sitten vähän painittiinkin. Juttuun siis tulevat edelleen (ainakin ulkona) myös silloin kun pysähdyttiin.

Harusta oli kasvanut melko komia poika, mutta vieläkin sillä tuntui jalkoja olevan kovasti. Johtuneeko sitten siitä, kun olen tottunut tuijottelemaan tuota Rio-karvamuhkua. Kuvia mulla ei pojista ole, kamera oli kyllä mukana mutta siihen ei paljon muuta tarttunut kuin vauhtiraitakuvia holskupoikien hännänpäistä. Ai niin ja yksi hömelö poseerauskuva.Komia kaksikko <3

(ja kuinka siihen päästiin: Harulla oli vähän keskittymisvaikeuksia, Rio poseerasi kirjaimellisesti kieli pitkällä ja emäntä sääti kameran asetusten kanssa:

Mutta hyvin siis selvittiin!)

agikausi alkaa taas

Viime perjantaina oli muuten ensimmäiset agitreenit tälle kaudelle. Meillä oli kuin olikin kouluttaja, tosin on meillä vaan syys- ja lokakuun, ymmärtääkseni. Mutta ihan kiva juttu. Kouluttaja oli minulle entuudestaan tuntematon, joskin ymmärtääkseni ihan menestynyt agilitaaja on hän, hieman jännitti uuden kouluttajan kanssa toiminen. Jännitystä lisäsi se, että ryhmässä oli ennestään vain kaksi meille tuttua koirakkoa, muut vieraita ja mukana myös aussie (joita Rio-roturasisti siis inhoaa).

En tiedä, johtuiko se sitten minun jännityksestäni vai koko tilanteen paineista, mutta Rio oli ihan super! (siis Rion mittakaavalla). Tehtiin lyhyt pätkä, jossa kuusi hyppyä ja välissä putki ja pituus, estekorkeus 50 cm. Rio ei ollenkaan nyrpistellyt hyppäämiselle vaan meni vauhdilla. Ja sitten ihan vahingossa tein takaaleikkauksen putkella! Yleensähän takaaleikkaus ei Rion kanssa onnistu kuin enintään A:lla, sillä Rio ei ollenkaan edistä, vaan juoksee vierellä tai mieluiten vähän takana. Mutta nyt, vaikka en todellakaan suunnitellut sitä, vaan menin vaan tilanteen mukana, niin sehän onnistui mainiosti.

Haluaisin ajatella, että jonkin verran asialla on tekemistä sen kanssa kun ollaan kahdestaan käyty hyppimässä muutamaan estettä ja olen palkannut Rion joka hypystä. Ehkä se alkaa tajuta, että hyppääminen on kivaa ja sitä, mitä siltä haluan. Jotenkin tämä onnistuminen nyt vaan pisti pakan sekaisin, kun olen tässä kesän mittaan ajatellut, että pitäiskö meidän lopettaa tuo agility Rion kanssa. Pitääpä katsoa miten tämä syksy sujuu.

Olin kyllä kauhean tyytyväinen myös Rion käytökseen vieraiden koirien kanssa. Eihän se täydellistä ollut, mutta parannus oli huikea viime ryhmänvaihtoon vuodenvaihteessa. Meidän ryhmässä on muitakin rähjähenkisiä koiria, ja se itseasiassa rauhoittaa minua, eipä olla ainoita. Suurin haaste tulee kyllä olemaan sen aussien kanssa, voi kun Rio nyt tajuaisi, että se on narttu.

Tällä viikolla jää treenit kyllä välistä kun lähden käymään reissussa, mutta pitää sitten itsekseen käydä aamulla treenimässä.