Olen lueskellut muiden blogeja ja tuhahdellut, jos niitä ei ole hetkeen päivitetty. Vaan sitten tuli vilkaistua tämän blogin viimeisimmän postauksen päivämäärää...hups. Tässä on vaan sellainen ongelma, etten oikein keksi mitään kerrottavaa. Ei me Rion kanssa oikein mitään tehdä, lenkkeillään vain. Kuviakaan ei ole, ja blogikirjoitukset ilman kuvia ovat vähän värittömiä. Tarvitsisin kipeästi toisen koiran ja kunnon kameran.

No mutta sellainen tapahtuma sentään, että käytin Rion viime viikolla osteopaatilla. Sieltähän sitte löytyikin lannerangasta (vai lanteesta, en nyt muista) jumi. Hieman vetkuttelua, ravistelua, painelua ja muuta osteopointia niin jumiutuma helpotti. Rio kyllä inhosi koko hommaa, kauhea paha setä laittoi pöydälle makaamaan ja kosketteli. Eikä emäntä auttanut ollenkaan, päin vastoin piti paikallaan siinä makuuasennossa. Osteopaatti sanoi, että käsittelyn jälkeen koirat ovat yleensä väsyneitä ja sitten ylivilkkaita. Piti paikkansa Rionkin kohdalla, joskin se ylivilkkaus ei ole vieläkään, viiden päivän jälkeen, hellittänyt. Kuinka jumissa ressukka on mahtanutkaan olla.

Ai niin, ja hieman käytiin ajelulla ympäri Suomen. Jyväskylässä näin pitkästä aikaa Tiinaa ja Pessi-lappista sekä Tiinan uusinta, Piika-bortsua (+Kilju-malikkaa) ja olipas ne valloittavia koko sakki. Ja Etelä-Suomessakin kävin vähän tutustumassa mahdollisen tulevan koirani mahdollisiin emä- ja isä-ehdokkaisiin, ja valloittavia olivat nekin :)

Mökkeilyä

Oi voi, emäntä on merellä, holsku rannalla ja välissä suuri määrä vettä, mitä tehdä?

Ahaa, täällä on kiertotie

 

 

Nyt tuli tenkkapoo 

Mitä teen, mitä teen?

 

 Kestäisikö se päällä kävelyä...ei taida

Kai se on pakko hypätä

Iuuuu! Vesi on märkää!

Yökyökyök...

 Huh, viimein kuivilla!

Saa olla kyllä viimeinen kerta kun lähdet yksisesi vesille!

No joo, poseerataan sitten

Pitää istua tukevasti, ettei liukastu

Ei kai toi vesi tänne asti pääse?

On tässä kyllä ihan hyvä päivystyspaikka

---

Kunnes tuli turhan kuuma:

Ja emäntä tuntui pysyvästi olevan pulassa:

Kesäkuulumisia

Ihana kun on tullut kesä! Tykkään niin paljon valosta, kun aamulla on helppo herätä ja illalla voi mennä lenkille vaikka kuinka myöhään. Helleviikolla lenkkeily tosin jäi minimiin, kun ei vaan viitsinyt siellä kuumuudessa vaeltaa eikä Riokaan tuntunut kovin houkuttavan. Kiva havainto kuitenkin oli, että tää kämppä ei kuumene ihan mahdottomaksi, vaikka ikkunat länteen onkin. Pöytätuulettimella sai viilennettyä kuumimmat hetket, Rio makasi ihan tyytyväisenä sen vaikutusalueella.

Vaan minäpä se olin kaukaa viisas ja viime kesää muistellen päätin jo toukokuussa helpottaa Rion kesäeloa. Riollahan tuota turkkia on, liikaakin mun ja kesähelteillä myös Rion makuun. Koska se on laadultaan niin hyvää, en ajelemiseen viitsinyt ryhtyä. Siispä ostin Artero Super Coat -kamman (tällainen), joka siis samanlainen kuin Coat King. Ihan loistava vehje. Irrotti pohjavillan helposti, jätti päällyskarvan rauhaan eikä repinyt karvoja, sillä jopa kammoan-turkinhoitoa-Rio ei inissyt käsittelyssä. Pohjavillaa lähti kyllä kasakaupalla ja Rio tuntui käteen keritsemisen jälkeen ihan oudolta, kun jäljellä oli vain karkea päällyskarva. Ennen-kuvia voi katsoa edellisestä blogikirjoituksesta, tässä jälkeen-kuvia:

 

  

Suurin ero näkyi siis kaulassa, josta panta oli polttanut pois päällyskarvat. Samoin rintakehä oli selkeästi kevyempi. Livenä huomasi toki muutenkin eroa (mun silmään se näytti aluksi ihan kapiselta :D ), esimerkiksi selkä oli yläpuolelta katsottuna paljon kapeampi.

Tämähän ei kuitenkaan minulle riittänyt, vaan otin käteeni lisää turkinhoitovälineitä, ohennussakset nimittäin. Niillä sitten klipsuttelin pitkän aikaa ja tulos oli lopulta tällainen:

 

Joten nyt kun karva on puolipitkää, niin uudestaankin saisi helteitä tulla. Tämä viileämpi viikko on ollut kyllä myös mukava, kun on voinut tehdä pitempiä lenkkejä. Riolla on uusi kaveri, 4-kuinen collietyttö Chili, jonka kanssa Rio on päässyt setämiehistelemään lenkeille.

 

Chili osaa istua näin nätisti...

...ja riehua näin kamalasti

 Laadultaan surkea kuva, mutta kun kerrankin Rio tulee luokse edes jonkinlaisella vauhdilla :P

Hauskaa kesää kaikille!

Ikioma koira

Tänään on hieno päivä, sillä tänään Rio täyttää 6 vuotta ja samalla siitä tulee mun ikioma :)

Mikäänhän meidän elämässä ei muutu, mutta on se silti hienoa omistaa oma koira. Sijoitussopimus Minnan kanssa oli kiva ja helppo, ei mitään pahaa sanottavaa vaan enneminkin suuri kiitos Minnalle hyvästä yhteistyöstä ja ennen kaikkea rakkaasta Riosta!

Rion kanssa jatkamme entisenkaltaista riekkumistamme:

Meidän talvi

Poseerausta, eipä Riosta muita kuvia mun lumihangessa uineella digipokkarilla saakaan.

  

Noin muuten ei kuulu ihmeempiä. Rio kävi muutama viikko sitten hammaslääkärissä, leikkauspöydällä lähti kaksi hammasta (toinen yläkulmuri ja toinen iso puruhammas yläleuasta), ja nyt pitää hoitaa huolella jäljellejääneitä, ettei ihan heti tarvitse poistaa lisää. Isoin järkytys oli se, kun klinikan vaa'alla selvisi, että Rio painaa 23 kiloa. Ja minä kun luulin että se olisi lihonut.

Mitään ei harrasteta ja lenkilläkin käydään kahdestaan. Eli sellaista seurankoiran elämää viettää Rio. Itse vedän agilityryhmää ja joskus kun ei ole kovia pakkasia, Rio pääsee autoon ja treenien jälkeen mun kanssa sinne pyörimään. A-estettä ramppaisi mieluusti ees taas, muuten ei enää (tai no, edelleenkään) hyppeleminen juuri kiinnosta.

Päivittelen taas joskus jotakin, jos joskus jotakin päivittelemisen arvoista tapahtuu.

Meidän kesä

Tämmöistä meille kuuluu:

Aina ei voi onnistua, ei edes ekalla kerralla

Kun nyt on käynyt melkolailla selväksi, että Riosta ei ehkä kuitenkaan taida KVA:ta tulla, eikä TVA:kaan, ja AVA:kin meinaa meidän käsien ulottumattomiin lipua, niin on aika suunnata mielenkiinto kohti muita valioita. Ilman kunnon tavoitteita ei pidä ponnistella. Joten seuraavana päämääränä siintäköön JVA, eli jälkivalion arvo. Kyllä kyllä, käykäämme sitä kohti.

Koko talven odottelin, tulevan menestyksemme loisteessa hehkuen, lumien sulamista, jotta pääsisimme aloittamaan ensimmäisellä verijäljellä Rion kanssa. Lumet ovat sulaneet pois jo jokin aika sitten, mutta vasta tänään sain lopulta haettua kaupasta veriputelin ja sienen. Alkuiltasella suuntasimme sitten Risto-Marion kanssa metsään, joskin R sai odottaa autossa, kun lähdin jälkeä tekemään, taskussani lantrattua verta ja mielessäni mejä-guruni Internetin ohjeet. Tein n. 50m pitkän jäljen yhdellä kulmalla. Lopussa oli palkkana tosiriistaa, puolitoista vanhentunutta nakkia.

Vaikka kärsivällisyys on hyve, se ei ole minun hyveeni, joten annoin jäljen vanheta vain tunnin verran, minkä aikana samoilimme Rion kanssa metsässä ja melkein tulin kolmijalkaisen koiran kanssa sieltä pois. Mutta vain melkein, kaikki neljä jalkaa säilyivät liikuntakykyisinä vaikka Rio sai melko pahannäköisesti maassa sojottavan kepin kylkeensä. Siispä pysyttiin suunnitelmissa ja mentiin ajamaan jälkeä, koiralla niskassa valjaat ja liina, ihan tosimielellä oltiin siis hommissa.

Lähtö oli hieno, Rio nuuhki alkumakausta huolella. Siihen sen hienous sitten loppuikin. Rio ei pätkääkään kiinnostanut jälki, vaan se bongasi mun hienot jälkimerkit ja suuntasi kohti niitä. Ja mitä minä nyt koiraa korjaamaan, kun suunta oli oikea. Ja vauhtiakin löytyi, nokka hienosti 40com maasta ylhäällä. Ilmavainu on pop. Kulmassa ei ollut suurempia ongelmia, olin tehnyt sen ojan viereen, niin vaihtoehtoja ei hirveästi ollut. Eli vauhti jatkui, ja jossain vaiheessa päästiin enemmän tai vähemmän perille asti. Nakit sentään kelpasivat.

Ihan onnistujafiilis ei siis jäänyt päälle, mutta koska luovuttaminen ei kuulu sanavarastooni ennen kuin epäonnistuminen on toteutunut kahdesti tai epäonnistumista on ollut todistamassa muita ihmisiä, niin ei kun uutta matoa koukkuun. Kärsivällisyydessä on edelleen parantamisen varaa, joten uuden jäljen tein heti tänä iltana. Nyt jätin sen kuitenkin muhimaan yön yli, vähän epäilen, että se pää korkealla -jäljestys saattoi johtua liian tuoreesta jäljestä. Selittelyosastolta iltaa. Näin pian tehty uusi jälkihän on kaikkia ohjeistuksia vastaan, mutta tässä on nyt niin isot kriisit menossa, ettei protokollaa nyt ehdi noudattamaan. Ja koska emännän tuuliviiriyden tuntien seuraavaa jälkeä voidaan joutua jokunen kuukausi tai vuosikin odottamaan. Mutta ilmoittelen, jos Rio sille huomenna kuukahtaa. Tai sitten en, voi olla että pidän seuraavan epäonnistumisen jälkeen taas hetken matalaa profiilia, ainakin siihen asti, kunnes keksin uuden valioarvon jotain voimme tavoitella. Saa vinkata hyviä.